Luovutusehtosopimus
- Tietoja
- Julkaistu perjantai, 23 joulukuu 2011 00:55
Vaasan kodittomien kissojen ystävät ry.
LUOVUTUSEHDOT
- Hoidan huostaani luovutettua kissaa hyvin. Huolehdin kissan steriloinnista, mikäli sitä ei ole tehty ennen kissan luovutusta. Minulle luovutetulla kissalla ei saa teettää pentuja.
- Huolehdin siitä, ettei ottamani kissa pääse putoamaan ikkunoista tai parvekkeelta, eikä karkaamaan sitä kuljetettaessa.
- Lain mukaan kissaa ei saa pitää vapaana ulkona taajama-alueella. Halutessani ulkoiluttaa kissaa, pidän sen kytkettynä.
- Mikäli joudun perustelluista syistä (esim. allergia lääkärintodistuksella) luopumaan kissastani, minulla ei ole oikeutta lopettaa ottamaani kissaa, eikä luovuttaa sitä edelleen, vaan otan yhteyttä yhdistyksen edustajaan.
- Yhdistyksen edustajalla on oikeus käydä katsomassa minulle luovutettua kissaa. Mikäli tällöin todetaan, ettei kissaa hoideta ja kohdella asianmukaisesti, yhdistyksellä on oikeus ottaa kissa välittömästi takaisin.
- Luonnosta talteen otetut kissat saattavat olla vammaisia tai piilevästi sairaita, vaikka ne on todettu terveiksi. Mikäli kissa sairastuu, voin kysyä neuvoa yhdistyksen edustajalta ennen eläinlääkärille viemistä. (puh. 050-531 6173)
OLEN LUKENUT JA HYVÄKSYNYT YLLÄ OLEVAT SOPIMUSEHDOT JA SITOUDUN NOUDATTAMAAN NIITÄ.
Paikka ja aika:__________________________________
_____________________________ ______________________________
Kissan ottajan allekirjoitus Yhdistyksen edustajan allekirjoitus


