Vaasan kodittomien kissojen ystävät ry.

 

LUOVUTUSEHDOT

 

  1. Hoidan huostaani luovutettua kissaa hyvin. Huolehdin kissan steriloinnista, mikäli sitä ei ole tehty ennen kissan luovutusta. Minulle luovutetulla kissalla ei saa teettää pentuja.
  2. Huolehdin siitä, ettei ottamani kissa pääse putoamaan ikkunoista tai parvekkeelta, eikä karkaamaan sitä kuljetettaessa.
  3. Lain mukaan kissaa ei saa pitää vapaana ulkona taajama-alueella. Halutessani ulkoiluttaa kissaa, pidän sen kytkettynä.
  4. Mikäli joudun perustelluista syistä (esim. allergia lääkärintodistuksella) luopumaan kissastani, minulla ei ole oikeutta lopettaa ottamaani kissaa, eikä luovuttaa sitä edelleen, vaan otan yhteyttä yhdistyksen edustajaan.
  5. Yhdistyksen edustajalla on oikeus käydä katsomassa minulle luovutettua kissaa. Mikäli tällöin todetaan, ettei kissaa hoideta ja kohdella asianmukaisesti, yhdistyksellä on oikeus ottaa kissa välittömästi takaisin.
  6. Luonnosta talteen otetut kissat saattavat olla vammaisia tai piilevästi sairaita, vaikka ne on todettu terveiksi. Mikäli kissa sairastuu, voin kysyä neuvoa yhdistyksen edustajalta ennen eläinlääkärille viemistä. (puh. 050-531 6173)

 

OLEN LUKENUT JA HYVÄKSYNYT YLLÄ OLEVAT SOPIMUSEHDOT JA SITOUDUN NOUDATTAMAAN NIITÄ.

 

Paikka ja aika:__________________________________

 

 

_____________________________       ______________________________

Kissan ottajan allekirjoitus                         Yhdistyksen edustajan allekirjoitus