Kissatalossa tapahtunutta

Yksi ryhmä on kissat, jotka löytyvät harhailemasta jostain. Ne ovat joko eksyneet tai hylätty. Usein ne hakeutuvat ihmisten läheisyytten ruokaa etsien. Niistäkään emme tiedä mitään, voimme vain olettaa, että kovia on koettu. Kun ihminen ottaaa seurakseen toisen lajin edustajan, ei hän käytä paljonkaan aikaa oppiakseen uuden asuinkumppaninsa kieltä tai elintapoja. Kissan vain odotetaan soputuvan ihmisten maailmaan. Yleensä kaikki menee hyvin, mutta joskus omistajan ymmärryksen puute johtaa ongelmiin. Kissoista, niiden käyttäytymisestä ja ongelmista on paljon kirjallisuutta saatavana. Jokaisen kissanomistajan kannattaa lukea kissakirjoja. Niistä löytää paljon vinkkejä esimerkiksi tavallisimpiin käytöshäiriöihin kuten pissalla merkkailu tai huonekalujen raapiminen. Kissan kielen ymmärtäminen auttaa sinua katselemaan maailmaa kissan silmin ja kissan näkökulmasta.

Katastrofin ainekset on koossa myös, kun hätääntynyt miesääni soittaa ja kertoo häädön olevan edessä ja kymmenen kissaa vailla kotia. Entuudesta tiedämme, että jos emme ota niitä kissoja nyt, otamme ne hetkenpäästä huonokuntoisina ja nälkiintyneinä ulkoa. Ihmisten ongelmista tulee äkkiä meidänkin ongelmia.

Vesan tuhkimo tarina:

Jos meillä kissojen hoitajilla on joskus vaikeaa kissalaumamme kanssa, vaikeaa voi olla myös kissoilla.  Vesa jätettin pahvilaatikossa kissatalon rappusille. Sitä ei jostain syystä voitu tai haluttu pitää entisessä kodissa. Ajatelkaa miltä tuntuu kissasta, joka riistetään pois tutusta ympäristöstä, ihmisistä, rutiineista. Oudossa ja pelottavassa paikassa sata kissaa seuraa silmä tarkka sen jokaista liikettä. Ja kuitenkin jokaisen kissan on löydettävä oma paikkansa tässä kissojen hierarkiassa. Vesa ei tähän kyennyt. Se suri ja kaipasi niin kovaa entiseen kotiin. Siltä katosi elämänhalu, se vaipui syvään depressioon, lopetti syömisen ja kyyhötti yhdessä nurkassa päivästä toiseen. Meille tuli hätä, kissahan kuolee. Syötettin, nesteytettiin väkisin. Kohtalo onneksi oli pelissä ja eräs ruova kiinnostui Vesasta. Pahvilaatikon pohjalle liiskautuneen raukan kohtalo kosketti ja Vesa sai uuden kodin ja uuden elämän. Hiljalleen elämänhalu palasi, se alkoi syödä, leikkiä ja kehrätä. Vesa elää pariskunnan ainoana kissana ja silmäteränä.

Eräänä vuonna löysimme Huutoniemeltä pahoin kylmettyneen kissan. Sara oli palelluttanut molemmat korvansa ja oli kuolemaisillaan nälkään ja kylmään. Hoidimme sitä pitkään, saimme sen kuntoon ja löysimme sille uuden kodin. Luulimme, että tämän raukan kärsimykset ovat ohi ja se saa elää loppu elämänsä vailla murheita.
Sitten saimme ilmoituksen huonosti kohdellusta kissasta. Kävi ilmi, että kissa oli Sara. Lähdimme heti hakemaan sitä omistajalta pois. Meitä kohtasi kauhea näky. Luurangoksi laihtunut kissa makasi sanomalehtien päällä pöydän alla. Sieltä se lähti hoipertelemaan meitä kohti. Kissan mahan alus oli aivan veressä. Nielimme kyyneleitä ja vihaa puhkuen lähdimme kissa kainalossa ulos. Kissa oli pahemmassa kunnossa, kun aikanaan löydettäessä.
Päivystävän eläinlääkärin pöydällä selvisi, että kissalla oli kaksi suurta kasvainta vatsassa, jotka oli auenneet. Ne vuotivat verta ja märkivät. Sara oli kärsinyt pitkään, sekä kovista kivuista ja nälästä. Siinä vaiheessa ei itkua enään voinut pidätellä. Kuinka se voi vielä luottaa ja turvata ihmisiin-kaiken kokemansa jälkeen. Sen kärsiviin silmiin oli vaikea katsoa. Kuinka joku voi tehdä eläimelle tämän, antaa sen maata nälissään sanomalehtien päällä kuukaudesta toiseen, piittaamatta sen kovista tuskista. Tässä kodissa ei kissa ollut saanut osakseen mitään, ei ruokaa, ei rakkautta.
Sara leikattiin saman tien. Leikkaus oli iso. Oli epävarmaa tulisiko kissa kestämään operaation huonon kunnon vuoksi. Riski oli kuitenkin pakko ottaa ja se kannatti. Sara sinnitteli, se oli päättänyt selviytyä. Sillä oli niin voimakas halu elää ja löytää vielä paikka auringossa. Sen aika ei ollut vielä tullut, niinpä hidas toipuminen alkoi.
Saralle alkoi kolmas elämä hyvässä kodissa, jossa se saa parasta kissanruokaa ja sen luottamus ja rakkaus ihmisiin palkitaan.

Sara on vain yksi esimerkki eläinrääkkäyksestä, mutta juuri tällaisen edessä meidän ihmisten pitäisi ymmärtää hävetä ja herätä. Tällaista ei pitäisi päästä tapahtumaan. Eläimet ovat hiljainen joukko, vailla etujärjestöjä. Eivät ne puhu puolestaan tai aja oikeuksiaan. Vastuu eläimestä kuuluu aina omistajalle ja hän päättää millaiseksi niiden ainokainen elämä muodostuu. Äläkä kulje ohi, jos tiedät jossain eläimen kärsivän. Älä ajattele, että yksi korvansa palelluttanut kissa tai metrin narunpätkässä elämänsä räksyttävä koira on niin mitätön, että ei sille viitsi mitään tehdä. Ei ole keneltäkään pois jos autat niitä.

Vuosi 2006 oli aika rankka Kissatalolla. Välillä löytökissoja on ollut niin paljon, ettei sekaan ole tahtonut mahtua. Pahimmillaan kissoja oli yli 130. Jos meille pihaan tuodaan pahvilaatikossa 20 pentua tai asunnosta häädön saaneelta perheeltä jää 10 kissaa, vie tuollainen sakki Kissatalossa kokonaisen huoneen ja saa elämän aivan sekaisin.
Taas kerran ihmisten välinpitämättömyyttä noituen olemme yrittäneet näillekin kissoille tilaa Kissatalosta löytää.
Jokapäiväisen arjen Kissatalossa on pyörittävä ja ruokaa löydettävä uhkaa taloa myynti tai ei.
Kissataloon tuli vuonna 2006, 240 löytökissaa ja uuden kodin sai 296 kissaa.
Kissojen taivaaseen lähti vain noin viisi kissaa. Kaikki lopetetut ovat olleet parantumattomasti sairaita ja niiden kohdalla on kaikki hoidot läpikäyty. Kissat on moneen kertaan käytetty eläinlääkärissä ennen viimeistä päätöstä.

Allapäin ja apein mielin on remonttia talolla tehty. Innolla se aloitettiin, mutta nyt tökkii. Kissatalon myyntiuhka leijuu yllämme koko ajan. Kaupunginhallitus ei ole tehnyt päätöstä suuntaan ei toiseen.
Haluaisimme jatkaa vuokralaisina kuten ennenkin. Mitään varasuunnitelmaa meillä ei ole. Varmaa on vain se, että yhtäkään kissaa ei häädön takia lopeteta, ei niitä vanhempiakaan, vammaisempiakaan, ei arimpiakaan.
Ei me turhan takia olla niitä ihmisten kynsistä tai talvipakkasesta pelastettu. Niillä kaikilla on oikeus elää, jokaisella yksisilmäisellä ja hännättömälläkin.

Säde Vaskiluodosta

Olimme varmoja, että jos veisimme Säde-kissan kissojen kauneus kilpailuun se menisi kärkisijoille. Löytökissa Säde on niin eksootisen näköinen hopeanharmaine turkkeineen ja kasvoissa on jännittävä tumma naamio. Se ei todellakaan ole mikään "maatiaiskissa". Aivan yhtä mystistä kuin sen ulkonäkö, oli se mitä kesy leikkamaton kissa pentuineen teki ulkona. Ei ne sinne taivaasta olleet tipahtaneet. Säde löytyi yhden pennun kanssa vanhan tyhjän aseman luota. Seillä ohikulkijat olivat nähneet ne jo viikoja. Emo oli sosiaalinen ja ihmisrakas, että se juoksi ihmisten perässä hypäten jopa heidän autoihinsa, aivan kuin kerjäten, että älkää jättäkö. No eihän niitä sinne voinutkaan jättää. Kukahan lieneekin kissojen omistaja, vai onko mahdettu heittää jostain laivasta ulos. Kaiken kukkuraksi nälkäinen Säde-emo oksensi kasan lapamatoja, joten madotuspuolestakaan ei oltu huolehdittu. Ei niitä kukaan ole kaivannut, eikä varmasti edesvastuutomalle omistajalle takaisin annettaisikaan.
 
Ennen kuin tällaiset jessit ja säteet saadaan hoidettua, rokotettua, madotettua ja leikattua luovutus kuntoon, se vie meiltä aika paljon rahaa, vaivannäöstä puhumattakaan. Sitten vielä joku fiksu ihmettelee, että ai, te otatte löytökissoista maksunkin.

LUMIUKON TARINA

Lumiukko syntyi Isossakyrössä, eikä sen emosta ole tietoa. Eräänä päivänä pieno valkoinen, pitkäkarvainen pentu vain ilmestyi mummon rappusille. Mummo antoi sille ruokaa ja otti sen omakseen. Vuodet kuluivat ja kissa oli onnellinen mummon hoivissa. Eräänä keväänä kaikki muuttui. Mummo sairastui ja joutui pysyvästi laitokseen. Kissa vaelteli metsissä ja pelloilla ja tuli uskollisesti mökin rappusille odottamaan ruokaa ja mummoa. Se odotti koko kevään, kesän ja syksyn. Alkoi tulla jo kylmä. Naapuri antoi kissalle ruokaa, mutta loputtomiin ei naapurinkaan voimavarat riittäneet. Mietittiin kissan lopettamista. Lähialueen huvilan omistaja kuuli kissan lopetusaikeista. Hän toi kissan kissataloon. Kissa sijoitettiin eräälle kissatalon henkilökuntaan kuuluvalle kotihoitoon ja niissä paikossahan varmasti ennestääkin on enemmän kuin yksi kissa. Lumiukko pelkäsi muita kissoja. Se jumittui sohvan taakse. Sen ruuat, vesi ja hiekkalaatikko piti myös tukkia sinne. Jos se yritti liikkua, ajettiin se heti pois. Sen kiusaamiseen osallistui vain yksi kissa, mutta sekin riitti. Lumiukko oli tullut vieraalle reviirille ja oli sen vuoksi helppo saalis. Se oli ollut yksinäinen vaeltelija, eikä tottunut muihin kissoihin. Sen olisi pitänyt uskaltaa lyödä luu kurkkuun ja antaa köniin kiusaajalleen, niin se olisi luultavasti loppunut siihen. Mutta ei, se lälläri juoksi karkuun. Tällainen kissa tarvitsee kodin, jossa se saa olla ainoa kissa. Lumiukko oli sellainen mörökölli, iso, painava ja vähän rähjäisen näköinen, mutta kiltti.

KISSATALON KOHTALO

Kissatalon kohtalo huolestuttaa, talo uhataan myydä emmekä saa jatkaa vuokralaisina. Mutta kissatalon kissat ovat onnellisen tietämättömiä heidän ympärillään kuohuvasta kohusta. Heidän mielelestään tärkeämpää on keskittyä olennaiseen. Olennaista on se, ehtiikö ensimmäisenä kermakupille tai saako parhaat palat lihasuikaleista. Keitetyn kalankaan merkitystä ei sovi unohtaa.

Erään opiskelijatytön sydän suli rähjäisen kujalla kulkevan ressun vuoksi ja korjasi kesyn kissan parempaan talteen. Niin Ukko tuli kissataloon. Kissa oli olosuhteiden pakosta ollut elämäntapaintiaani. Se oli kaivanut ruokansa roskiksista, syöden milloin milloinkin. Se oli myös joutunut tappelemaan reviirin rajoista. Ulkoinen olemus kieli rankasta elämästä ja siitä, että katuja oli kierrelty jo pitkään. Kasvoissa arpia, turkki kurjassa kunnossa, maha pullotti matoja, ja korvat paleltuneet ja kuhisivat punkeista. Lisäksi oli keuhkokuume. Mutta jokin merkillinen elöönjäämisen vimma oli ajanut sitä eteenpäin ja saanut sen selviämään pitkistä ja kylmistä talvista. Teimme paljon töitä sen kunnon kohentamiseksi. Aluksi se luuli, että kissatalossakin vallitsi viidakon lait ja ruuasta pitää tapella. Se söi koko ajan. Lisäksi Ukko piti jöötä kissalaumassa ja kovisteli muita. Hieno asia oli, että vaikka se oli elänyt hyljeksittynä kulkukissana vuosia, se ei ollut menettänyt luottamusta ihmisiin. Sen ansioksi voikin lukea ihmisrakkauden ja sosiaalisuuden, jos hän itse vain saa määrätä tahdin. Samoin sen halu elää, ei se muuten olisi selvinnytkään.

VEETI

Pari huoltomiestä huomasi Vaasan keskustan viheraluetta hoitaessaan pahvisen kännykkälaatikon pensaiden juurelta. Laatikko tuntui painavalta, rapinaakin kuului sisältä. Sisälle oli tukittu 6 viikon ikäinen kissanpentu. Veetin luut törröttivät, niin laiha se löydettäessä oli. Lisäksi se oli kuiva ja nälkäinen. Kauaa se ei olisi enään laatikossa elänyt. Veeti kuitenkin oli päättänyt roikkua vielä elämän syrjässä kiinni ja niinpä se tuotiin kissataloon. Se ihminen joka piti Veetiä nälässä, tunki kännyykkälaatikkoon ja heitti pusikkoon kuolemaan, onko hänellä nyt hyvä olla? Onneksi tarina Veetin kohdalla sai onnellisen lopun. Sinnikäs taistelija toipui ja vahvistui kotihoidossa. Oli kai tarkoitus, että se sai vielä mahdollisuuden.

VETOOMUS

Älkää ihmiset teettäkö kissoillanne pentuja ja jakako niitä huolimattomasti ja hädisssänne ilmaiseksi sinnesun tänne. Ilmoitukset kauppojen seinillä kertovat karua kieltä. Juuri näistä pennuista syntyy Ukon ja Veetin tapaisia kissakohtaloita.

ÄLÄ JÄTÄ KISSAA PAKKASEEN

Pakkanen paukkuu välillä kovanakin. Ihmisiä täytyy muistuttaa, kissa ei ole Suomen talviseen luontoon tarkoitettu. Herkät korvat ja tassut paleltuvat ensimmäisinä, sitten jäätyy koko kissa. Olemmekin saaneet lukuisia surullisia viestejä maassa kyljellään makaavista pakkasen kohmettamista kissoista. Vatsasta maahan kiinni jäätyneistä tai lumihankeen paleltuneista.

Jos kissa nyt ylipäätään on pakko pihalle päästää, niin pitäkää se edes paukkupakkasilla sisällä. Enemmän se pakkasessa karsii, kuin sisällä lämpimässä. Ei sitä tarvitse ulos joka yo tuupata, kuten joillakin on tapana. Kokeilkaa itse kyyhöttää yö paljain jaloin kylmillä rappusilla pakkasessa.

Jos tällainen kissa talolle tuodaan, tulevat omistajat vaatimaan kissaansa takaisin ja vielä kovaäänisesti. Nämä kissat ovat yleensä aliravittuja ulkokissoja, leikkamattomia tai pahimmassa tapauksessa pahoinpideltyjä. Ja nämä ihmiset eivät varmasti maksa senttiäkään siitä, että olemme heidän kissansa hyvää hyvyyttämme huostaan ottaneet, ruokkineet ja hoitaneet kuntoon. Ei, rahaa ei tipu, mutta haukkuja ja uhkauksia sitäkin enemmän. Aivan kuin olisimme tehneet kauhean rikoksen hoitaessamme kuntoon huonosti pidetyn kissan. Miten sitä nyt yhtäkkiä ruvetaan niin kauheasti kissaa rakastamaan ja takaisin vaatimaan, kun tähän asti ei olisi voinut vähempää kiinnostaa kissan elämä. Mahtaako omistajalla olla huono omatunto.

KAUHEA KOHTALO

Keväällä olemme käyneet kissanhännänvetoa parista kinkkisestä tapauksesta. Meille tuotiin pahasti rääkätty nuori tyttökissa. Sitä oli poltettu tupakalla niskaan, sen hampaat oli potkittu poikki ja huumattuna heitetty parvekkeelta alas. Tätä pelokasta ja vapisevaa raukkaa omistaja kovasti uhaten vaati itselleen takaisin. No, ei mekään mitään eilisen teerenpoikia olla. Tuumasimme vaan, että eiköhän jatketa rikollista toimintaa ja suojella kissaa loppuun asti. Vieköön omistaja asian vaikka raastupaan, mutta kissaa ei takaisin anneta. Saimme avuksemme eläinsuojeluvalvojan ja todisteena vielä eläinlääkärin lausunto. Ditte-kissa toipuu nyt psyykkisistä ja fyysisistä traumoistaan yksityiskohdissa. On vaikea katsoa sen silmiin tuntematta tuskaa. Kuinka paljon se on pelännyt, kärsinyt ja mitä kaikkea se on lyhyen elämänsä aikana joutunut kokemaan? Sen pieni sydän on särjetty ja luottamus ihmisiin ei palaudu kovin helpolla.

LORDI HUUTONIEMELTÄ

Huolettomasti annetaan Lordin kulkea Huutoniemellä. Naapurit ovat syöttäneet parin vuoden ajan hylätyksi luultua Lordia ja omistajan luulleen muuttaneen ja jättäneen kissan muuttokuormasta, joka on aika yleistä. Lopulta kukaan ei viitsinyt enää kodittomaksi luultua kissaa hyysätä, vaan ottivat yhteyttä kissataloon. Vaikka kissa oli viettänyt suurimman osan elämästään ulkona, ei se muistuttanut lainkaan hirviötä. Komea, iso ja leikattu kolli. Vaikeuksia aluksi oli, se oli yksinäinen kulkija, ahdas kissatalo asukkaineen ahdisti sitä. "Rähisikin" lordimaisella äänellään kulkien ympäri taloa varoitellen muita tulemasta lähelle, ihmisistä se kyllä piti.

VIILATAANKO MEITÄ LINSSIIN?

Osa meille löytökissoina tuoduista on varmasti ihmisten omia. Kun lintuinfluenssakeskustelua käytiin kiivaimmillaan, tuotiin meille kesyjä kotikissoja, muka löytökissoina. Ei autokatoksen alla tai pensaiden juurella voi nököttää kahta kesyä koditonta kissaa yhtä aikaa. Tai samassa pihassa neljää kesyä koditonta kissaa. Tuotahan ei nyt kukaan usko. Aina kuitenkin on pelko, miten näiden raukkojen olisi muuten käynyt.

Mika sattuma, että juuri nämä eläinrakkaat naiset ajoivat sitä tietä. Se koitui kissan pelastukseksi. Kysymys oli ollut sekunneista, ettei Sirpaa ajettu kuoliaaksi. Sirpa ei ollut nälkiintynyt, se oli luuranko, ikää 7-8 kuukautta. Korvanlehdet paleltuneet ja varmaan osittain putoaisivat pois. Hännästä puolet oli tuhoutunut, luultavasti auto oli ajanut hännän yli. Hannan loppuosa joudutaan amputoimaan. No, se on Sirpan huolista vähäisin. Päästäkseen noin huonoon kuntoon, sen on täytynyt olla ulkona pakkasessa useamman kuukauden ilman ruokaa ja suojaa. On mahtanut olla kauhea selviytymistaistelu keskenkasvuiselle, kesylle kotikissalle.

Veimme Sirpan eläinlääkäriin. Tapana on antaa tukihoitoa pistoksena huonokuntoiselle kissalle. Sirpalle ei voinut antaa, ei ollut lihaksia mihinkä pistää. Hyvässä kotihoitopaikassa se raukka söi mitä annettiin, ahmien. Olisi syönyt vaikka kuinka paljon, pakko oli pitää tiukkaa säännöstelyä syömisen suhteen, ettei halkaise suolistoaan. Hidas toipuminen oli alkanut. Se lähestyi ihmisiä kehräten ja syliin tukkien, ikään kuin varmistaakseen, ettei enää tule hylätyksi. Tämä oli pienen Sirpan suuri taistelu kohti uutta elämää.

VAMMAISIA KISSOJA

Joku voi ihmetellä, miksi emme vie tällaisia Sirpoja suoraan lopetettavaksi. Miksi ihmeessä veisimme? Päästäksemme helpolla, vai? Nykyajan lääketiede on niin kehittynyttä, että tällaiset viat voidaan kyllä hoitaa.

Tervetuloa kissatalolle katsomaan, silmätöntä, hännätöntä tai tassutonta kissaa. Ja vielä parempi, jos voisitte tarjota kodin tällaiselle kissalle. Niillä kaikilla on oikeus elää, ei vamma estä niitä elämästä omaa aikaansa.